Yhteystiedot contact

kirsi siitonen
kynttilänkuja 7
46800 Myllykoski

p: 040-5926690


e-mail:

pikkukopla@hotmail.com

griffis65@msn.com

pennun mukaan:

 

Kaikki pentueeni rekisteröidään asianmukaisesti Suomen kennelliittoon


viralliset kauppapaperit ja rekisteröintipaperit


pentujen mukaan tulee pentupaketti, joka sisältää:
hoito-ohjeet, pentunappuloita joita ovat tottuneet syömään ja ensi lelu.
ja 1. pentu trimmaus jonka tulen näyttämään kädestä pitäen uusille omistajille ja samalla katsotaan muitakin hoito-ohjeita jos jotkut asiat mietityttävät uuden karvanaaman kanssa.


henkilökohtainen yhteyden pito tuki


ja ovat madotettu 2,4,6 viikkoisina


eläinlääkärin tarkastamina   ja lausunnot pentujen mukaan


sirutettuina


Kynsien leikkaamiset ja pesut opetellaan myös kasvatti kotona.
Sisä siisteys opitaan myös jo hyvin varhain, käymme ulkona ja opetellaan paperille tarpeet tekemään. (ei siis matoille)
muutenkin toivon että yhteydenpito jatkuisi ja olen käytettävissä aina kun eteen tulee iloja, suruja, ongelmia.


Kaikki kasvattini kasvatetaan suurella rakkaudella ja ilolla, saavat hyvän alun jo kasvatti kotonaan , koska olen melkeinpä koko ajan pentujeni kanssa kotosalla.

autossa oloakin opetellaan
Sosiaaliset taidotkin opitaan pienestä pitäen, koska karva palleroita käy paljon vieraita rapsuttelemassa.


Otan kasvattini myös hoitoon jos perhe lähtee semmoiseen paikkaan mihin karvanaama ei pääse.(kts. linkkiä hoitopalvelua)


Uuden perheen toivoisin jatkavan sitä mallia minkä täällä kotonaan ovat oppineet ja saisivat paljon rakkautta ja touhuilisivat kaikenlaisia asioita palleroisten kanssa.Ja saavat myös takaisin paljon rakkautta näiltä palleroilta.

Ja kovasti olenkin saanut kuvia ja viestejä kasvattieni omistajilta

Luka poika on päässyt kovasti retkeilemään perheensä kanssa asuntovaunussa


Keiko (kessu) lähti perheensä kanssa Amerikkaan pariksi vuodeksi asumaan.
Bono kävi pyörähtämässä perheensä kanssa kahvilla.


samoin Milli pulla on käynyt meitä ilahduttamassa muutamaan kertaan.


Tampereen porukat Diiva ja Doris ja pato riehuivat pihallamme kesällä
 Mikkelistä saan kivoja puheluita Ritvalta ja Sissiltä

Ihanaa oli nähdä myös Sanna ja Nero voittaja-08 näyttelyssä

satu ja Ninni muistaa laitella sähköpostejä, samoin laittavat Arja ja Reetu Iisalmelta.

Kovasti saan kuvia multimedia viesteinä Virpiltä ja casperilta Sysmästä.

Naapurissa asuvia kasvattejani. Mania, Sipsua,Mantia,Millaa ja Sallia näen myös

useasti ja käyvät meillä/heillä pihalla leikkimässä.

Lappeenrannassa asuvaa Milliä olen myös näyttelyissä nähnyt. Samoin Dilleä ja Tyyneä Korian asujia.

    Laitankin kaikille kasvateilleni ja heidän perheilleen paljon terveisiä täältä Myllykoskelta ja ihanaa on aina kuulla teidän touhuiluista! KIITOKSIA KAIKILLE!!


 
sydn2.jpeg

banneri_rc.jpg